Mila harjasi käytävällä Vikaa, kun tallin ovi kävi. Helena asteli sisälle tyttärensä Hennan kanssa ja moikkasi tallin omistajaa iloisesti.

- Terve, mitäs sinä täällä näin sunnuntaisin? Mila kysyi hieman hämillään.

- Tulin tuomaan tämän kuun tuntilistan sulle, Helena vastasi. - Ja Henna halusi ihan välttämättä tulla mukaan katsomaan hevosia.

- Ahaa, terve Henna! Mitä kuulu? Tuu sanoo Vikalle moi.
Helenan 6vuotias tyttö mutisi jotain vastaukseksi ja hieman arasti asteli suomenpienhevosen luo.

Vika haisteli korvat hörössä tyttöä ja Mila kehotti tyttöä silittämään ruunaa.

- Se tykkää siitä, Mila vannoi.

Henna silitti Vikan kaulaa ja hymyili onnellisen näköisenä.

- Se on tosi nätti, Henna totesi ja halasi ruunaa lempeästi.

- Eikös olekkin? Haluatko antaa sille tämän porkkanan? Mila kysyi ja ojensi tytölle taskustaan löytämän porkkanan pätkän.

Henna syötti porkkanan Vikalle, joka rouskutti sen tyytyväisenä suihinsa. Muut hevoset hieman protestoivat tapahtumaa, sillä nekin olisivat halunneet nameja.

- Ette saa tällä kertaa, Mila huikkasi muille.

Joulukuu oli lähtenyt käyntiin ja pian olisi tallikin täynnä pikkutonttuja ja joulukoristeita. Ou nou. 

Mila esitteli Hennalle vielä Tuikun varsat Iloliemen ja Tuju-Sopan. Myös varsat saivat osakseen ihailua ja Henna ilmoittikin lähtiessään äidille, että haluaa oman hevosen.

- Öh tuota... Katsotaan sitä sitten myöhemmin, Helena mutisi hieman hämillään. - Mutta mä uskon, että Milaa ei haittaa vaikka sinä täällä kävisit hevosia katsomassa ja ratsastamassa ennen sitä.

- Ei tietenkään, tervetuloa!